Valokuvaajan valinta

Valokuvaajan valinta

Ammattivalokuvaajan tai vähintäänkin kokeneen freelancerin palkkaaminen on järkevää sekä yksityisiin tapahtumiin ja juhliin, että erityisesti yritysten tarpeisiin. 

Ammattilaista tarvitaan useissa tilaisuuksissa, mutta erityisesti kerran elämässä eteen tulevat juhlat, kuten häät tai 50-vuotissyntymäpäivät kannattaa ikuistaa tavalla, joka ei harmita jälkeenpäin. Hyviä kuvakokonaisuuksia voidaan katsella useampia vuosikymmeniä, joten pieni lisäsatsaus kuvaajaan on erittäin palkitsevaa.

Epäonnistuneet kuvat harmittavat yleensä pitkään ja ajautuvat mitä todennäköisimmin käyttämättöminä “hyvään” talteen. Valokuvauksen hintaa on käsitelty aikaisemmassa kirjoituksessa, josta voidaan edelleen todeta, että muutaman tunnin ykstyiseen käyttöön tapahtuva valokuvaus ei useinkaan kirpaise budjetissa niin paljon, että siitä kannattaisi säästää.

Valokuvaus voidaan tehdä studiossa tai tapahtumassa paikanpäällä, joka luonnollisesti vaikuttaa kokonaisuuteen ja kuvaajan valintaan. Jos juhlista haluataan dokumentaarista kuvausta koko ajalta, on valokuvaajaksi valittava sellainen henkilö, joka pystyy matkustamaan tilaisuuteen.

Valokuvauksen kokonaiskustannuksista ja lisäkuvien hinnoista kannattaa keskustella ennen tilaisuutta, jotta välttyy yllätyksiltä.

Hyvä tapa valita kuvaaja on katsella hänen aikaisempia kuvia, jolloin selviää, onko hänen tyylinsä juuri sellainen, jota tilaisuuteen tarvitaan. Jokaisella ammattilaisvalokuvaajalla on oma tyylinsä, joten vertailu voi helpottaa luottamuksen syntymistä.

Miten meidän palvelumme voi auttaa?

Kuten todettua, valokuvaajan valinta voi olla työlästä ja erityisen aikaavievää on tiedustella kuvaajien sopivuutta juuri kyseiseen ajankohtaan ja muihin vaatimuksiin.

Valokuvaajat.fi palvelun avulla pystyt helposti selvittämään valokuvausyritysten aikataulut ja sinulle sopivan palvelukokonaisuuden. Huomioi, että palveluntarjoajien vastaukset vastaavat vaatimuksiasi.

Toimimme asiakkaalle helppona väylänä löytää sopivin valokuvauksen ammattilainen ja avullamme saat toimialan parasta palvelua.

Asiakkaana sinun on helpointa täyttää tarjouspyyntölomakeSopivat palveluntarjoajat ottavat yhteyttä palvelun kautta ja antavat vastaukset juuri henkilökohtaiseen kuvaustarpeeseesi.

Ilmainen // Nopea // Luotettava // Vertaile kuvaajat tästä

Kilpailuta valokuvaajat tästä