Ville Suorsa Photography Oy

Esittely

Olen Oululaislähtöinen, nykyisin Kalajoella asuva, monipuolinen valokuvaaja. Pääosaamiseni on luontokuvauksen ja ilmakuvausten puolella, mutta kuvaan laajasti myös mm. markkinointi-, mainos- ja brändikuvaa sekä tuotekuvia, henkilöstökuvia ja outdoorkuvia erityisesti yrityksille. Olen tehnyt myös lehtikuvausta. Tarpeen mukaan kuvaan myös yksityisille mm. henkilökuvaa ja tapahtumia tai juhlia. Minulla on kaikki ammattimaiseen kuvaamiseen ja valaituun liittyvä kalusto, ja liikkuva studio, joka voidaan pystyttää asiakkaan tiloihin.

Kokemus ja koulutus

Kuvauskokemuksesta on kerrottu laajemmin jo yläpuollella. Monipuolista kuvauskokemusta monelta kuvauksen eri osa-alueelta. Pääasiassa yrityskuvausta, mutta tarpeen mukaan teen kuvauksia myös yksityisille.

Itseoppinut. Parhaillaan käyn media-alan ammattitutkintoon johtavaa koulutusta KPEdussa

Kuvien toimitus

Tuotteet toimitetaan asiakkaalle sähköisesti, nettisivujen gallerian kautta. Tarpeen mukaan asiakas voi tilata kuvista myös tuotteita, jotka toteutetaan yhteistyökumppanien kautta.

Matkakulut

laskutetaan sopimuksen mukaan

Asiakkaiden arviot

Uusi kuvaaja palvelussa – ei vielä arvioita.

Kiinnostuitko?

Pyydä tarjous – ilmainen ja sitoutumaton.

Pyydä tarjous

Haluatko vertailla useampia kuvaajia? Pyydä tarjoukset sopivilta kuvaajilta.

Ville Suorsa Photography Oy Pyydä tarjous
Ilmainen // Nopea // Luotettava // Vertaile kuvaajat tästä

Kilpailuta valokuvaajat tästä