Valokuvaus Janne Körkkö
Esittely
Janne Körkkö (s. 1981) on oululainen, Yli-Iistä lähtöisin oleva valokuvaaja ja tutkimusmatkailija. Körkkö opiskelee tällä hetkellä Aalto-yliopistossa valokuvataiteen maisteriksi. Hän on työskennellyt vuosia suomalaisille sekä ulkomaalaisille lehdille. Körkön tekemisen ja kokemisen lähtökohtana on ihmisen kohtaaminen ja ihmisyyden arvon ymmärtäminen. Körkkö on valokuvaajana halunnut avata omaa maailmankuvaansa matkustamalla ja tarttumalla tärkeisiin, haasteellisiin aiheisiin. Intohimo valokuvausta ja tarinoita kohtaan on vienyt hänet useamman kerran mm. Irakiin, josta hän on tehnyt reportaaseja ihmisen arjesta suurten muutosten keskellä. Hän on saanut tehdä työtä seuraaville medioille: The New York Times, Suomen Kuvalehti ja Helsingin Sanomat. Valokuvaus on merkitsee Körkölle rakkautta ja kehittymistä ihmisenä.
Kokemus ja koulutus
Sanomalehti Kaleva, free-kuvaaja, kesäkuvaaja
Puuooppera, dokumentointi
Helsingin Sanomat, Ääntä kohti metsässä
Suomen Kuvalehti, Vapaan kaupungin taiteilijat Suomen Kuvalehti, Mosulin naiset
Helsingin Sanomat, Suomen polttopisteessä
Suomen Kuvalehti, Mosul herää henkiin
New York Times, Jehovah’s Witnesses, Fleeing Russia Sanomalehti Kaleva, kaksi tarinaa Irakista
Helsingin Sanomat, kahden vuoden syöpätaistelu Dokumenttiprojekti, kahden vuoden syöpätaistelu New York Times, Finland Has a Sports Screw Loose New York Times, Suomen kansalaispalkka
New York Times, kuva lehden kannessa joulukuussa Suomen Kuvalehti, sodan hiljaisuus
WYCF järjestö, Money State Guys.
We Yona Child Foundation -järjestössä 4kk
KILPAILUT
2019 Burn Magazine, finalists for the 2019 Emerging Photographer
2019 List of 72 shortlisted winners - Anarchy - Helsinki Photo Festival
2019 Vuoden kuvareportaasi aikakauslehdessä. ”Mosul herää henkiin”, Suomen Kuvalehti
Siena international photo award, Title:"War Of Silence"Award:Remarkable Artwork European
photography 100 -julkaisuun. (Sierra Leonen ebola-kriisiä koskeva reportaasi).
Valto Pernu -valokuvamaratonin voitto
Kuvien toimitus
Tuotteet toimitetaan postissa, sekä henkilökohtaisesti.
Asiakkaiden arviot
Uusi kuvaaja palvelussa – ei vielä arvioita.
Kiinnostuitko?
Pyydä tarjous – ilmainen ja sitoutumaton.
Haluatko vertailla useampia kuvaajia? Pyydä tarjoukset sopivilta kuvaajilta.