Tuokiokuva

Häävalokuvaaja jolle jokainen juhla on ainutlaatuisia hetkiä ja tunteita

Olen savonlinnalainen valokuvaaja, joka on eikoistunut dokumentaariseen häävalokuvaukseen. Taustani valokuvajournalismin opinnoissa Tampereen yliopistossa on opettanut minulle tärkeimmän: miten taltioidaan aitoja tunteita ja ohikiitäviä hetkiä niitä häiritsemättä.

Hääpäivänne on täynnä suuria tunteita, pieniä eleitä ja hauskoja sattumuksia. Tehtäväni on ikuistaa näistä hetkistä teknisesti korkeatasoinen ja visuaalisesti yhtenäinen teidän juhlapäivänne kokonaisuus.

Liikun juhlassanne huomaamattomasti, mutta olen aina siellä missä tapahtuu – varmistaen, että voitte palata juhlapäivän tunnelmiin vielä vuosikymmenten päästä laadukkaiden kuvien välityksellä.

Minulle hääkuvaus on ennen kaikkea ihmisen aitoa kohtaamista ja empaattista otetta kuvattaviin. Tavoitteeni on, että voitte olla kameran edessä luonnollisina ja aitoina itsenänne.

Tutustu valokuvaustyyliini ja kuvakansioihin Tuokiokuva.kuvat.fi


Kokemus & Koulutus

Ammattikuvaajana: 11 vuotta

Pimiön hämäryydestä juhlahumuun – Yli 30 vuotta linssin takana

Valokuvaus on ollut matkani ja intohimoni 1990-luvun alusta saakka. Ensimmäiset askeleeni tällä tiellä otin vuonna 1994, kun opettelin vedostamaan kuvia pimiössä ja hallitsemaan järjestelmäkameraa perinteisen filmin kautta. Se oli koulu, joka opetti ymmärtämään valoa, kärsivällisyyttä ja tarkkuutta – taitoja, jotka kantavat työtäni tänäkin päivänä.

Vuosien varrella olen saanut taltioida elämää sen kaikissa muodoissa. Kuvausaiheeni ovat vaihdelleet laidasta laitaan: vauhdikkaista poroerotuksista aina pikkutarkkoihin pitsiliinoihin. Tämä monipuolisuus on opettanut minulle joustavuutta ja kykyä nähdä kauneutta kaikkialla.

Vahva dokumentaarinen otteeni juontaa juurensa valokuvajournalismin opinnoistani Tampereen yliopistossa. Lehtikuvauksen maailmassa oppii ennakoimaan tilanteita ja taltioimaan ne aidosti, juuri sellaisina kuin ne tapahtuvat.

Olen opiskellut valokuvausta monissa eri oppilaitoksissa:
Valokuvaus- ja pimiökursseja 1995-97
Valokuvauslinja, Kuusamon kansanopisto 1998
Värivalokuvauksen erikoistumisopinnot, Tampereen AMK 2004
Valokuvajournalismi, Tampereen yliopisto, 2011


Tuotteiden toimitus asiakkaalle

Tuotteet toimitetaan asiakkaalle digitaalisina tiedostoina nettikuvakansion välityksellä. Sopimuksen mukaan paperikuvina.


Matkakulujen korvaus

Matkakulut sisältyvät tarjoukseen.


Asiakkaiden antamat suosittelut

Jättämällä tarjouspyynnön, näet kaikkien sinulle vastanneiden kuvaajien suosittelut.
Aloita tästä


Olemme Suomen suosituin palvelu valokuvaajien vertailuun. Yli 96% asiakkaistamme suosittelee valitsemaansa kuvaajaa.

Vertaa valokuvaajat tästä

Ilmainen // Nopea // Luotettava // Vertaile kuvaajat tästä

Kilpailuta valokuvaajat tästä